Onko jokin asia joka sinulle jäi erityisesti mieleen kampanjan aikana, joka meni todella nappiin? Lähetä palautetta! Julkaisemme tähän saamiamme palautteita.
 

Kaanaan koulu

Minulle annettiin tehtäväksi järjestää Kaanaan koulun perinteinen paperikeräys. Pienoinen paniikki meinasi tulla, koska minulla ei ollut aavistustakaan miten asia hoidetaan. Otin yhteyttä Kansallistukkuun ja Ari Heikkilään. Häneltä sain paljon hyviä neuvoja ja asiantuntevaa ohjausta. Tilaaminen oli tosi sujuvaa ja sovittuna aikana koulun pihaan ilmestyi kaksi kontillista paperia, jotka iloisesti jaettiin ennakkoon tilanneille. Paperimyynti on koulumme vanhempainyhdistykselle yksi tärkeimmistä tuloista koko vuoden aikana. Saaduista rahoista osallistutaan mm. kerhojen maksamiseen, välitunneilla tarvittavien tavaroiden hankkimiseen ym. Suosittelen Kansallistukkua jos on tarvetta kerätä rahaa esim. joukkueille tai yhdistyksille,meidän koulumme käyttää myös jatkossa Kansallistukkua.

Kirsi Vuorela
Kaanaan koulun vanhempainyhdistys